unnamed.jpg

 

Tässä blogipäivityksessä käsittelen poikkeuksellisesti kahta runoteosta, Kaarlo Kramsun Runoelmia -teoksia, jotka Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi yksissä kansissa. Teokset alun perin julkaistiin vuosina 1878 ja 1887. Ensimmäinen runoelmia julkaistiin omakustanteena ja vuoden 1887 Runoelmia julkaisi WSOY. Kaarlo Kramsu (1855-1895) syntyi Oulussa kaksikieliseen kuusilapsisen perheen kuopukseksi. Hänen isänsä Antti Kramsu toimi Oulussa renkinä ja hänen äitinsä Brita Lisa Anglén oli puuseppämestarin tytär. Perheen taloudellisen tilanteen vaatimattomuudesta huolimatta he halusivat taata lapsilleen koulutuksen. Kaarlo ei menestynyt teinivuosinaan koulussa, mutta sai julkaistuksi runojaan paikallisessa Pohjotar -lehdessä ja oli aktiivinen kirjaston käyttäjä sekä kirjallisuuden ja historian harrastaja. Hänen ensimmäisissä runoissaan (sai julkaistuksi Pohjotar -lehdessä jo 14-vuotiaana) on jo havaittavissa ne teemat, joita tavataan Runoelmia -teosten lyyrikoissa, kansallismielisyys ja kielikysymykset. Hän osallistui osakuntansa kirjallisuuskilpailuun 1870-luvulla ja sai silloin Porthan-juhlassa 175 markan rahapalkinnon.

Kaarlo Kramsu oli töissä useassa lehdessä. Lehtimiehen työt alkoi Oulussa paikallislehti Oulun-Wiikko Sanomissa vuonna 1878. Lehti lopetti pian ja Kramsu siirtyi vuonna 1880 Oulun lehden päätoimittajaksi, jona hän toimi noin kaksi vuotta. Varsinkin hänen aikansa toimittajana Oulussa oli kielikysymyksen kontekstissa hyvin kiivasta ja raskastakin aikaa. Kiistakumppaneina olivat aikanaan Oulun-Wiikko Sanomat ja ruotsinkielinen Uleåborgs tidning. Hän kirjoitti Oulussa ollessaan suomalaisuuden ja suomen kielen puolesta puhuvia kannanottoja. Hän lopulta muutti pois kotikaupungistaan osin väsyttyään puoluepoliittisiin kiistoihin. Kramsun lehtikirjoitukset käsittelivät usein sen aikaisia pinnalla olleita aiheita, kuten koulutusta ja suomen kielen asemaa. Päätoimittajakautensa jälkeen hän siirtyi opiskelemaan Helsinkiin, mutta ei menestynyt opinnoissaan. Tämän jälkeen hän työskenteli usean lehden toimituksessa Etelä-Suomessa. Rahattomuus ja sairaudet vaivasivat eloa Helsingissä. Velkojien pelossa hän muutti vuonna 1884 Turkuun, jossa hän asui vain vuoden. Turusta hän muutti Raumaan, jossa hän työskenteli lehden toimittajana, osan aikaa kaupunginvaltuuston sihteerinä ja alakoulun opettajana. Hänen viimeinen työpaikkansa oli Satakunta -lehden toimituksessa Porissa. Hänen sairautensa paheni ja hän joutui Kuopion Niuvanniemen mielisairaalaan vuonna 1891. Kramsu kuoli Niuvanniemessä vuonna 1895 39-vuotiaana. 

Runoelmia kokoelman runot ilmestyivät aikana, jolloin suomenkielistä runoutta saati kirjallisuutta julkaistiin todella vähän. Runoutta ilmestyi 1870-luvulla todella vähän. Runoutta ilmestyi tähän aikaan usein vain ylioppilasalbumeissa. Runoelmia teoksesta on sanottava huomionarvoisena seikkana se, että tekstit ovat julkaistu sellaisenaan ja niitä on muokattu hyvin vähän tai tuskin ollenkaan. Kramsun runoutta voi kuvata vähäeleisenä ja iskevänä. Runot noudattavat hyvin kurinalaisesti riimirunoutta, jossa säkeistössä ensimmäisen säkeen loppuriimi toistuu kolmannessa säkeessä ja toisen säkeen neljännessä. Teemallisesti Kramsun runoja on luonnehdittu synkiksi ja pessimistisiksi ja yhden näkemyksen mukaan hänen runojensa rivien välistä välittyy kuva sairaasta, velkaantuneesta ja opinnoissaan epäonnistuneesta runoilijasta. Toinen puoli huomioi Kramsun runouden ironisia, kunnianhimoisia ja niin sanotusti ihmisen olemuksen energisyyttä korostavia puolia. Molemmat näkökulmat ovat mielestäni perusteltavissa. Helsingin Sanomien vuoden 1994 artikkelissa Kramsun runo "Onneton" valittiin Suomen synkimmäksi runoksi ja runo "Matti Nielu" kertoo alkoholismista ilkikurisella ironisuudella. 

SKS:n Runoelmia kokoelma sisältää suurimman osan Kramsun runotuotannosta. Ulkopuolelle ovat jääneet ainoastaan hänen ylioppilasaikoinaan kirjoittamansa tekstit ja vuonna 1887 jälkeen kirjoittamansa muutama runo, kuten juhlarunoksi kirjoitettu "Pentti Pouttu". Yleisesti sanottuna molemmat Runoelmia kokoelmat eivät ole tyylillisesti toisistaan poikkeavia. Molemmat kokoelmat sisältävät tuttua Kramsun synkkää profetiaa, jollaista Suomen kirjallisuuden historiassa ei ole toisenlaista. Toisenlaista on myös Kramsun ilmaisu, jollaista ei esiinny nykypäivänä ilmestyvässä runoudessa. Kramsun tiukka sitoutuminen perinteiseen runomittaan ja rytmiin on varmasti nykyajan vapaan rytmin runouden lukijoille vierasta. Olen sitä mieltä, että Kramsun voima onkin siinä tiukassa sitoutuneisuudessa. Runouden vetovoimaa selitetään monessa lähteessä nykypäivänä sen rytmissä. Kuten Tellervo Krogerus (1996, xx) kirjoittaa SKS:n Runoelmia kokoelman esipuheessa, Kramsun runouden vetovoima ei selity pelkästään sen synkkyydellä, vaan itse runouden olemukseen, eli: se, mitä runoudessa kirjoitetaan, ei ole oleellista ja vetävää, vaan miten.

Lähteet:

Kaarlo Kramsu - Pohjoista kirjallisuutta - Oulun kaupunki: https://www.ouka.fi/oulu/pohjoista-kirjallisuutta/kramsu