unnamed-9.jpg

Pekka Kejonen (s. 1941) on kuopiolaissyntyinen kirjailija ja runoilija. Nykyään hän asuu Mänttä-Vilppulassa (ent. Vilppula) vaimonsa kanssa. Hän toimi ennen myös jazz-muusikkona. Hän on julkaissut yli 10 runokirjaa, 5 proosateosta ja kirjallisuusarvosteluita Kansan sanaan, Kansan uutisiin ja Parnassoon. Hänelle on myönnetty useita kirjallisuuspalkintoja, joista ensimmäinen, Valtion kirjallisuuspalkinto myönnettiin hänelle jo vuonna 1967. Hänelle myönnettiin myös Valtion taiteilijaeläke vuonna 1979 hänen ollessa vasta alle 40-vuotias. Kirjoittajana hän ei ole kouluttautunut, kuten monet muut runoilijat. Kejonen kävi aikanaan vain kolme vuotta oppikoulua. Ammattikirjailijaksi hän ryhtyi 1960-luvulla. Hänen ensimmäinen kirjansa on vuonna 1963 julkaistu Jamit ja hänen ensimmäinen runokirja on Hotelli huminan lauluja (1972). 

1980-luku oli runojen osalta eräiden mielipiteiden mukaan vaisua aikaa. Edellisessä blogipäivityksessä oleva runokokoelma Matti Tiisalan Se ei ollut ovi kirjoitettiin kyseisellä vuosikymmenellä ja se on tyylillisesti hiottua modernistista runoutta. Pekka Kejosen toisen 80-luvun runokirjan Runoja, tavallaan (1983) voidaan sanoa olevan myös tyylillisesti hiottua, mutta myös herkkää ja Kejosen tyylin mukaisesti myös humoristista. En tiedä, johtuuko 1980-lukuun liittyvä mielipiteellinen nihkeys tietämättömyyteen vai oikeasti koettuun ilmaisullisen runoilmapiirin vaisuuteen ja muutoksettomuuteen, mutta minusta Pekka Kejonen teki kyseisenä vuosikymmenenä runoilijana sellaisen tyylivaihdoksen, jollaisesta itse henkilökohtaisesti haluan, että hänet muistetaan. Kejosen 80-luvun ensimmäinen kokoelma Kotomaani koko kuva (1981) otettiin jo etäisyyttä 70-luvun ilmaisuun. Runoja, tavallaan sisältää edeltäjäänsä verrattuna paljon tiiviimpää ilmaisua, joka paikoin muistuttaa japanilaisia poljettomia runomittoja (tankoja, haikuja). Haikujen ja tankojen tyyliin, Kejosen runoissa luonto on lähellä. Sitä kuulostellaan rauhallisesti pysähtyen kuin sillä olisi oma kielensä, jota on kärsivällisesti opiskeltava. Kokoelman runoissa luontoa tarkasteleva oppii omat rajallisuutensa ja muutoksen, kuten sivulla 62 olevassa runossa: "Katson kuvaani / sinussa. / En ole tyytyväinen. / Onnellinen olen." (s. 62) 

Kejonen on sanonut, että hänen 60-luvun kirjojen "Pekka Kejonen" on mielenkiintoinen, vaikkakin hyvin rankka samaistumiskohde. 1980-luvun Pekka Kejosessa levottomuus loistaa poissaolollaan ja näyttää saavuttaneen rauhan, menettämättä mielenkiintoaan ympäristöönsä.