unnamed-5.jpg

Olen käsitellyt aiemmissa blogikirjoituksissa Ferenc Juhászin ja Attila Joszefin valikoimateoksia. On kolmannen unkarilaisen runoilijan, Sándor Csoórin, vuoro.

Sándor Csoóri (1930-2016) tunnettiin elinaikanaan runojensa ohella esseistinä ja poliitikkona. Hän on kirjoittanut myös matkakertomuksia ja elokuvakäsikirjoituksia. Hänen ensimmäiset runonsa julkaistiin 1950-luvun alkupuolella. Vallanpitäjät saivat varhain tietää, että Csoóri ei ollut heidän tukijansa. Alkupään runoissaan hän kritisoi Mátyás Rákosin (Unkarin kommunistisen puolueen pääsihteeri vuosina 1945-1956) hallintoa. Luultavasti johtuen hänen kritiikistään kommunistihallintoa kohtaan, hän ei saanut tunnustuksi kirjallisesta työstään. Vasta 1980-luvulta lähtien hänelle on myönnetty useita palkintoja. Sándor Csoórin runoja on suomennettu kolmessa kokoelmassa: Otsasi hämärästä (1981), Ei kukaan, vain ystäväsi (1989) ja Sateiden ilmarata (1998). Otsasi hämärästä sisältää hänen toivomuksestaan runoja 1960 ja 1970-luvulta. Sateiden ilmarata on kokoelma hänen viimeisimpiä runojaan 1990-luvulla. Ei kukaan, vain ystäväsi myös keskittyy hänen ilmestymisvuosikymmenen tuotantoon, mutta teos sisältää myös runokokoelmien ulkopuolisia teoksia. Teoksessa on kaksi esseetä, joista toinen on julkaistu 1970-luvulla. Sándor Csoórin runoja löytyy myös Anna-Maija Raittilan toimittamasta unkarilaisen runouden kokoelmasta Kaivojen maa (1970).

Poliittisen runouden jälkeen hänen tekstinsä sai henkilökohtaisempia ja surrealistisempia sävyjä 1960-luvulta lähtien. Hänen lyriikkansa on ollut koko hänen uransa ajan muutoksessa. Muutos on myös hänen runojensa teemana monessa mielessä. Kuten László Nagy, myös Sándor Csoóri kantaa huolta muutoksesta ja talonpoikaiskulttuurin merkityksen vähenemisestä Unkarissa. Csoóri kuuluu siihen sukupolveen, jolla oli häntä aikaisempaa sukupolvea enemmän mahdollisuuksia. Hänen vanhempansa olivat maanviljeilijöitä. Csoórin runoudessa nousee esille mennyt Unkari ja suunta, johon Unkari on pahimmassa tapauksessa menossa. Csoórin huolena on, että tietyt aiemman ajan maailman arvot menettävät merkityksensä tulevaisuudessa. Aikaisempiin käsittelemiini unkarilaisiin runoilijoihin verrattuna, Sándor Csoórin teemat eivät ole rajusti poikkeavia. Esimerkiksi se, että runo on omistettu jollekin kuuluisalle unkarilaiselle on läsnä Csoórin runoissa. Hän on omistanut ns. virkaveljelleen László Nagylle tekstin nimeltä "László Nagy'n manaus" (Nagy László megidézése). Csoóri tunsi Unkarin historian ja käsitteleekin sen teemoja useassa kokoelman runoissa. Kuten Ferenc Juhászin kokoelmassa, Ei kukaan, vain ystäväsi sisältää runon, jossa käsitellään vapaustaistelijaa, talonpoikien pyhimyksenä pidettyä György Dozsaa.

Ei kukaan, vain ystäväsi valikoimateoksen huippuhetkiin kuuluu mielestäni ensimmäisessä luvussa oleva runo "Maailma ympärilläni metsittyy - ystävilleni". Kyseisessä runossa esiintyy yksi Csoórin runouden teemoista: ison rakkauden menetys. Samaa teemaa Csoóri käsittelee runossa "Taaksejäänyt kuumehoure". Toinen teoksen huippuhetkistä osuu myös samaan lukuun kuin Maailma ympärilläni metsittyy. "Odotus keväässä" on nimensä mukaisesti kuvaus kaipauksesta. Kiinnostava seikka Ei kukaan, vain ystäväsi valikoimateoksessa on loppupäässä sijaitseva luku "Hyvästit Suomelle". Hannu Launosen esipuheesta käy ilmi, että Sándor Csoóri oli kiinnostunut Suomesta. Hänen vähäinen kiinnostuksensa ei suotta ole se, että hän on kääntänyt unkariksi Béla Jávorszkyn kanssa muun muassa Bo Carpelania, Paavo Haavikkoa, Lassi Nummea ja Matti Rossia. Jávorszky on Ei kukaan, vain ystäväsi valikoimateoksen toinen suomentajista. Hyvästit Suomelle luvusta löytyy myös kolmas teoksen huippuhetki, runo nimeltä "Maailman muistomerkit".